tiistai, 27. lokakuuta 2009

Liz Sanders @ IASDR 2009



Liz Sanders puhui aineistoa tuottavasta muotoiluajattelusta (generative design thinking) ja yhdessä luomisesta (co-creation) generatiivisen ajattelun kautta. Käyttäjät osallistuvat vahvasti tähän muotoilu-johtoiseen prosessiin. Kulutuksen luonne on muuttunut huomattavasti: ostoksilla oleminen, ostaminen, omistaminen, käyttäminen, kuluttaminen on muuttunut tekemiseksi, ”tuunaamiseksi”, muokkaamiseksi, luomiseksi. Ihmiset käyttävät kuluttamisessa luovuutta: muokkaavat reseptejä, siivotessaan kaapin käyttävät siihen erikoistarvikkeita ja luovat uuden järjestelmän esim. perustavat nettiin sisustamiseen liittyviä keskusteluryhmiä. Muotoilu palvelee ihmisten tarpeita ja vastaa myös ihmisten luovan tekemisen tarpeeseen.

Sanders kertoi esityksessään palvelujen kehittämisestä terveydenhuollon alueella:


1)    ”Bull’s eye”, napakymppi-työkalu sairaalan sisäisten ja ulkoisten ryhmien osallistamiseen visio-työskentelyyn. Ryhmä visualisoi asioita kuvien ja tekstien avulla, mitä tärkeämpiä asiat ovat sitä lähempänä keskustaa, napakymppiä ne ovat. Keskustelussa asioiden paikkoja voi muuttaa. Visualisoidaan tärkeät teemat ja asiat.
2)    Pienoismalli-työkalu potilaiden hoitohuoneesta, pienoiskoossa kaikki elementit: sängyt, potilaat, laitteet, hoitopisteet, hoitajat saavat näytellä unelmien hoitoprosessin, tämä dokumentoidaan ja saadaan uusia ideoita, parannusmahdollisuuksia entisessä prosessissa, tämän pohjalta voidaan kehittää hoitoprosessia sekä löytää kokonaan uusia mahdollisuuksia
3)    Tarinan kertominen sekä drama-menetelmät hoitopisteessä, uusia ideoita hoitoprosesiin, löydetään myös parannusmahdollisuuksia vanhoihin toimintatapoihin
4) Palvelujen kehittämistyö 2-tyypin diabetes potilaiden kanssa: oman elämän hahmottaminen aikajanan avulla, miten elämä muuttui diagnoosin jälkeen? Tämän jälkeen kaksi vaihtoehtoa: a) elämänlaatua parantava väline rakennetaan tarramateriaalista, velcrosta, (tämä edustaa heille unelmaa, luonnos, joka on muotoilijalle tuotekehitystietoa) b) drama-menetelmä ”roleplaying” harjoitus käsinukeilla, perheen jäsenet mukana, miten elämä voi parantua, prosessi rankka osallistujalle ja koko perheelle




0 kommenttia:

HYMY -hankkeen 2008-2010 loppuraportti

CPUT palvelumuotoilun työpaja, Sofia ja Muniba osallistuvat "community mapping" menetelmään

Kuntalehti: Palvelumuotoilu haastaa perinteisen palvelujen tuottamisen

Drama-menetelmä vuorovaikutteisen aulatilan kehittämisessä

Päivä Kuopiossa: experience prototyping video @ mcpc 2009, Tekijä Olli Happonen