maanantai, 28. joulukuuta 2009

Kaupunkilaiset pitää osallistaa julkisten palvelujen kehittämiseen

Palvelujen uudistaminen vaatii käyttäjän aktiivista osallistumista kehittämistyöhön. Julkisten palvelujen yhdessä tuottamisesta, ”co-production” on Isossa-Britanniassa ennakoitu suurinta toimintatapojen muutosta sitten toisen maailman sodan ja hyvinvointivaltion synnyn. Yhdessä tuottamisen malli tarjoaa työkalun, jossa ammattilaiset ja johtajat voivat jakaa kokemuksensa palvelujen suunnittelussa ja tuottamisessa ilman keinotekoista teknokraattista ja teknologista asetelmaa.
Käyttäjäkeskeinen palvelujen yhdessä tuottaminen on tasa-arvoista ja vuorovaikutteista kehittämistyötä ammattilaisten, palvelujen käyttäjien, heidän perheidensä ja naapurustojen kanssa. Kun palvelut ja niihin liittyvät toiminnot suunnitellaan tällä tavoin sekä palveluista että niihin liittyvistä toimijoista, ihmisistä muodostuu aktiivinen muutosvoima. Palvelujen käyttäjät tulisi nähdä voimavarana ei vain kuluttamassa resursseja.
Suomessa muutama kaupunki on eturintamassa kuntalaisten osallistamisessa julkisten palveluiden kehittämiseen. Isossa Britanniassa ollaan aavistuksen pidemmällä. NESTA, tutkimuslaitos on julkaissut laajan yhdessä tuottamista tutkivan raportin. Kentin kunnan sosiaalipalveluja kehittää kunnan oma innovaatioyksikkö. Tuloksena Kentin isät osallistuvat lastensa elämään itse kehittämänsä GO-palvelun kautta. Ison-Britannian, NHS, kansalliset terveyspalvelut kehitti yhdessä käyttäjien kanssa uuden lähiyhteisön terveydenhoitopalvelun. Skotlannissa kaupunkilaiset käyttävät sosiaalisen median kautta toimivaa, ”mypolice”-palvelua lähipoliisin kanssa keskusteluun ja palvelujen kehittämiseen.
Käyttäjien osallistamiseen on hyviä menetelmiä. Palvelumuotoilu on uusi työkalu julkisten palvelujen kehittämisessä. Muotoilija on ihmisten tarpeiden tulkitsija ja uusien ratkaisujen etsijä. Uusi alue työllistää kasvavan joukon muotoilijoita. Kireässä taloustilanteessa luovat muotoiluprosessit tuovat uusia mahdollisuuksia perinteisten ratkaisujen rinnalle. Missä viipyvät kaupunkilaiset palvelujen kehittämisprosesseista?

keskiviikko, 9. joulukuuta 2009

Kuntapalvelujen muotoilua ja sosiaalista innovointia

Palvelumuotoilu on uusi menetelmä julkisten palveluluiden kehittämisessä. Kuntaorganisaatiot niin Suomessa kuin maailmalla ovat alkaneet hyödyntään palvelumuotoilun menetelmiä palvelualueet ja -organisaatiot ylittävissä palveluketjujen ja -tuotteiden kehitysprojekteissa. Hyvä esimerkki tästä on Kentin kunnan sosiaalisen innovoinnin yksikkö SILK, joka käyttää kehitystyössään palvelumuotoilun menetelmiä. Tulokset ovat jo hyödyntäneet kunnan kehitystä. SILK -yksikön kanssa on tehnyt töitä Sophia Parker, Demos think tank:in osakas. Sekä Demos että Sophian tuotanto liittyen kunnallisten palvelujen kansalaislähtöisen kehittämiseen ja palvelumuotoiluun on mielenkiintoista luettavaa. Journey to the Interface keskittyy julkisten palvelujen uudistukseen palvelumuotoilun näkökulmasta. Unlocking Innovation kertoo joustavasta ja käyttäjälähtöisestä julkisten palvelujen kehittämisestä. Palvelumuotoilusta ja julkisten palvelujen kehittämisestä kiinnostuneiden kannattaa lukea myös raportti "User Involvement in Public Services" Ison-Britannian hallituksen lausunto julkisten palvelujen käyttäjälähtöisestä kehittämisestä.

Uusia sosiaalisia tuotteita kehitetään mielenkiintoisilla työkaluilla. Yksi näistä on "Social Innovation Camp". Formaatti yhdistää palveluiden käyttäjät, teknologiset ratkaisut ja luovat työpajat. Formaatilla syntyy uusia mielenkiiintoisia palvelukonsepteja kaupunkilaisille. Mypolice on esimerkki sosiaalisen median avulla toimivasta palvelusta, jonka avulla kaupunkilaiset ja poliisi voivat keskustella ja kehittää poliisin työtä.

lauantai, 5. joulukuuta 2009

HYMY -hankkeen 2008-2010 loppuraportti

CPUT palvelumuotoilun työpaja, Sofia ja Muniba osallistuvat "community mapping" menetelmään

Kuntalehti: Palvelumuotoilu haastaa perinteisen palvelujen tuottamisen

Drama-menetelmä vuorovaikutteisen aulatilan kehittämisessä

Päivä Kuopiossa: experience prototyping video @ mcpc 2009, Tekijä Olli Happonen